Kesäheila, Osa 1.

 Aurinko on painunut jo alas, mutta ei kuitenkaan niin alas ettei sitä näkyisi. Yötön yö, keskiyön aurinko, polaaripäivä, luettelen mielessäni, juhannus. Tosiaan, nyt on juhannus ja koko Suomen maa juhlii aamusta iltaan. Aurinko ei laskisi tänä yönä ollenkaan napapiirin yläpuolella. Toiset juhlivat railakkaammin, toisin sanoen vetivät perseet ja seuraavana aamuna valittelisivat kuinka paha olo heillä oli, ja toiset taas ottivat rauhallisemmin. Tänä yönä ilmassa on taikaa ja vanhan uskomuksen mukaan sai selville tulevan puolisonsa, kun kastautui keskiyöllä alastomana lähteeseen. Kukaan ei ole neljän seinän sisällä ja murhedi huonoa elämäänsä joka on täynnä vääriä valintoja, kukaan muu paitsi minä. Vain minä voin murhetia näin taianomaisena yönä sitä, että valitsin rauhallisen juhannuksen vanhusten ja parin perhetutun kanssa, kun olisin voinut mennä kavereideni kanssa juhlimaan. Tämänkin typerän ja ehdottomasti väärän ratkaisun olin tehnyt vain sen takia että tuohon kaveriporukkaan olisi kuulunut myös Tipe, maailman herttaisin ja komein jätkä johon olin iskenyt silmäni jo viime syksynä, enkä halunnut vaikuttaa liian innokkaalta hänen suhteen. Tipe oli saanut tietää kiinostuksestani kun eräs ystävistäni oli lukenut päiväkirjaani ja kertonut asiasta Tipelle. Otin silloin hieman etäisyyttä, mutta en paljoa. Mitä helvettiä päässäni oikein pyöri kun ilmoitin Nannalle jääväni kotiin !? En ymmärrä itseäni, vihaan itseäni.

Istuin nojatuolissani olutpullo kädessä ja tuijotin vihaisena subilta tulevaa ohjelmaa, jonka nimeä en edes tiennyt. Se olikin aivan idiootti ohjelma, joten ei kai sillä ollut mitään merkitystä etten tiennyt sen nimeä. Vanhukset ja Martti ja Anneli olivat juuri menneet saunaan, joten eivät tulisi sieltä hetkeen pois. Saunasta kuului valtava ja iloinen puheensorina ja naurun remakka. Katsoin pöydällä olevia viinapulloja. Mitähän vanhukset sanoisivat jos veisin tuosta yhden ja menisin rantaan hukuttamaan murheitani. Huomaisivatko he edes yhden pullon ja minun katoamista? mietiskelin yhä pulloja tuijottaen. ”Eivät varmaakaan”. Säikähdin omaa vastaustani. Olinkin sanonut sen ääneen. Tähyilin ympärilleni ettei kukaan vain kuullut sitä ja jatkoin pullojen tuijottamista. Minkä niistä edes ottaisin ? Kossupullonko ? Vaiko tuon todella arvokkaan viskipullon jonka Martti ja Anneli olivat tuoneet tullessaan ? Miltäköhän se edes maistuu ? En ollut vielä ennen maistanut viskiä. Se haiseeki jo niin kamalalle, etten ole tahtonut maistaa sitä. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Voisin ottaa tuon kossupullon ja täyden pullon jääteetä ja kokista jääkaapista kyytipojaksi. Katsoin jälleen ympärilleni ja kun totesin ettei ketään ollut näkemässä tekoani nappasin kossupullon pöydältä, kävin jääkaapilla ja lähdin rantaan.

Kävelin rannan laiturin päähän ja levitin huoneestani nappaaman viltin siihen ja istuin sen päälle. Heitin viime vuonna bulgaariasta tuomani puman varvassandaalit jalastani viereeni ja laskin jalkani veteen. Veden pinta ylettyi hieman oli puoleen pohjettani ja oli ihanan viileää. Yllättävän lämmintä jokivedeksi. Olin laittanut kossupullon, jääteen ja kokiksen mansikoitten kanssa pieneen koriin. Laitoin korin viereeni ja nappasin kossupullon korista ja otin suuren hörpyn. Se poltteli sisuskalujani ja ravistutti minua. Hyi helvetti, ajattelin, mutta silti otin samantien toisen samallaisen kulauksen perään. Päässäni alkoi jo sumentua, mutta ajattelin vielä silloin täysin selkeästi. Otin hieman kokista rauhoittaakseni kossun polttelua kurkussani ja söin muutaman mansikan. Tuijotin eteeni. Joen pinta oli aivan tyyni ja aurinko oli värjännyt horisontin hempeen vaaleanpunaisen ja oranssin sekoitukseksi. Mietin niitä näitä ja mieleeni tuli, että mitäköhän porukka tekee tällä hetkellä. Pitäiskö soittaa jollekki, vaikka Nannalle ? Kun muistin Nannan ja aloin käymään keskusteluamme kahvilassa tänään aijemmin päivällä. Keskustelua jossa kerroin jääväni kotiin vanhusten kanssa. Tajusin jotain minkä olisin halunnut unohtaa heti, todeta vain että olin kuvitellut koko asian, mutta se rupesi vaivaamaan minua, joten aloin pähkäilemään asiaa. Miksi Nanna ei ollut kyseenalaistanut päätöstäni jättää bileet väliin ? Kysymykseni alkoi vaivata minua. En voinut ymmärtää. Nanna olisi normaalisti vinkunut minua tulemaan niin kauan että olisin pyörtänyt päätökseni ja tullut juhlimaan heidän kanssaan. Mutta tällä kertaa hän oli vain sanonut, että ”No sepä harmi. Vietä hauska Jussi vanhusten kanssa” ja jatkanut lehden laihojen naismallien ihmettelyä. Olin niin tyytyväinen silloin ettei Nanna ollut alkanut kyselee mitään ja vinkumaan minua tulemaan, etten tullut edes ajatelleeksi, että Nanna voisi olla vain tyytyväinen siihen etten ole paikalla. Tykkääkö Nannaki Tipestä ? Ollaanks me kiinostunu samasta jätkästä ? Tää ei voi olla totta. Miks mä en oo aikasemmin tajunnu tota ? Sehän on ihan itsestään selvää, että Nannaki on iha korviaan myöte raskastunu Tipeen. Sehän on aina hirveen äkänen ku mä puhun Tipestä ja siitä mitä se oli tehny ja mitä se oli sanonu. Aina se alkaa tiuskii et ”Oo jo hiljaa ! Ketää ei kiinosta.”, se sattuu joka kerta. Nanna on myös aina uppoutunut omiinajatuksiinsa ja kamalan ahdistunu ku me ollaa Tipen kaa samas tilas ja haluu aina lähtee kotiin tai jonnekkin muualle. Tilanteita joissa on ollu itsestään selvää, että Nanna on kiinostunut Tipesta, alkaa ilmestyä mieleeni kuin liukuhihnalla. Alan ahdistua ja tuntea jääneeni alakynteen. Hävinny pelin, jota en ollut edes tiennyt pelaavani. Vittu mä oon ollu sokee, ajattelin, en oo huomannu että mun paraskaveri on kusessa samaan jätkään. Otin taas kunnon kulauksen kossupullosta ja kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Ne valuivat vuolanaan, kuin pato olisi murtunut. Olin murtunut henkisesti ja turmellut itseäni fyysisesti. Olin niin vihainen itselleni.

Kun olin istuskellut siinä laiturin pässä varmaan jo kaksi tuntia, jalat yhä vedessä, ja setvinyt ajatuksiani, jotka olivat kylläkin vain menneet enemmän solmuun, huomasin viinapulloni olevan tyhjä. No, se oliki jo puoliks tyhjä, ajattelin. Laitoin pullon koriin ja otin lähes täyden mansikkarasian syliini ja pari hörppyä jääteepullosta. Viinan sumentama katseeni alkoi hiljalleen kirkastua ja palautua ennalleen. En ollut itkenyt hetkeen joten oloni alkoi senkin puolesta helpottua. Olin saanut itkettyä suurimman osan henkisestämyrkystä pois, joten minulla oli jo paljon kevyempi olo. Olin myös syönyt litran mansikoita ja juonut litran jääteetä, joten viinankin vaikutus oli jo haihtumassa. Olin myös tainnut nukahtaa välissä, sillä vedenpinta oli jo melkein polvieni kohdalla. Kun ajattelin Tipeä ja Nannaa tuijottaessani samaa maisemaa, mitä olin jo viimeiset kolme tuntia tuijottanut, asia alkoi selkeytyä. Huomasin heidän toisiinsa luomat katseet, sen vaivautuneisuuden kun olin heidän molempien kanssa, heidän yhteiset tapaamiset. Jälleen sain huomata, että kyyneleet nousivat silmiini ja valuvan jälleen pitkin poskiani tippuen lopulta käsilleni. Vihasin itseäni yli kaiken. Miks en ollu huomannu sitä ? Miks Nanna ei ollu kertonu mulle ? Luulikse et mä suutun sille enkä anna enää ikinä anteeks ? Pohdin hetken näitä ja monia muita kysymyksiä, kunnes päätin jättää asian huomiseen. Tavata Nannan kahdestaan ja jutella asiasta. Sanoa hänelle ettei maailmani kaatuisi siihen etten saakkaan Tipeä. Maailma pullollaan komeita ja ihania miehiä, vaikka valitettava totuus onkin se että Tipen kaltaiset miehet ovat harvassa. Tämän päätöksen tehtyäni huomasin hymyileväni jälleen. Viikkoihin en ollut hymyillyt yhtä aidosti. Se tuntui niin hyvältä. Olin niin tyytyväinen ja onnellinen, etten ollut kuullut jonkun tulevan laiturille. Huomasin tämän henkilön vasta kun hän peitti silmäni ja sanoi omituisella äänellä ”Arvaa kuka !”.

AH ! Tätä mä oli oottanu ! Hyvää ideaa ja inspiraatiota kirjottaa useamman osan novelli ! Oon niin ylpee ittestäni :D En kyll sit tiiä et miten arvattavaa ja tylsää luettavaa toi on mut toivottavasti tykkäätte :) Saatte toki sit kertoo mielipiteenne tästä :D Jatko-osaa tulee sitte joskus ens viikol :) Tai ehkä jo tällä viikol :D Mutta juu haluun täs välis kiittää teitä lukijani ! :) Teille on ilokirjottaa ja aina kun tuun kirjottaa nii sei oo pakko pullaa :) Kiitos siis teille !